Syysleiri 27.-29.9. Nurmeksessa

Syysleiri 2019

Päivitys 12.6.: Paikaksi on varmistunut Hyvärilän nuorisokeskus Nurmeksessa! Lisätietoja leiristä on tulossa kesän aikana.

Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:n perinteinen syysleiri järjestetään taas vuonna 2019, tällä kertaa aivan syyskuun lopussa 27.-29.9. Viikonlopun yhteydessä järjestetään myös kuulo- tai tukikoirakoulutuksesa olevien toinen koulutusviikonloppu. Ohjelmassa on mukavaa yhdessäoloa, koiramaista menoa, ja tietenkin leiriolympialaiset! Paikalle ovat lämpimästi tervetulleita kaikki toiminnastamme kiinnostuneet.

Laita päivät jo kalenteriisi!

Kaupunkitesti Helsingissä lauantaina 27.4.2019

Tekstiä kuvan sisällä. Kuvassa taustalla vihreällä värjätty käsi, joka pitelee kahvikuppia ja mappia, jossa on yhdistyksen logo. Päällä teksti: "Kaupunkitesti Helsingissä lauantaina 27.4.2019, ilmoittaudu viiimeistään 20.4. info@koiratukena.fi. ID-kortin uusijat voivat myös suorittaa vaihtoehtoisesti vanhanmallisen ympäristötestin.

Helsingin keskustassa pidetään kaupunkitesti lauantaina 27.4.2019 iltapäivällä ja alkuillasta. Kellonajat sovitaan erikseen.

Ilmoittautumiset sähköpostitse viimeistään 20.4.  info@koiratukena.fi
Ilmoittautumiset kuitataan. Mukaan mahtuu rajallinen määrä koirakoita. Testiin menee n. tunti per koirakko, sisältäen lyhyen loppukeskustelun testaajien kanssa.

Mukaan voivat ilmoittautua vain yhdistyksen koulutuksessa olevat koirakot ja ID-kortin uusijat. ID-kortin uusijat voivat suorittaa joko kaupunkitestin tai vanhanmallisen ympäristötestin. Koulutuksessa olevista mukaan voivat ilmoittautua koirakot, joille kouluttaja on suositellut osallistumista. ID-kortit ovat voimassa kaksi vuotta, ja uusimisen edellytyksenä on ympäristötestin suorittaminen. Kun testi on suoritettu vuoden 2019 aikana, se on voimassa vuoden 2021 loppuun.

 

Kaupunkitestin sisältö

Vanhanmallisen ympäristötestin sisältö

 

Vapaaehtoiseksi Eläinystäväni-tapahtumaan Helsinkiin?

Eläinystäväni-logo. Alareunassa punaisella taustalla valkoinen teksti ELÄINYSTÄVÄNI. Tekstin yläpuolella koiran ja kissan mustat siluetit haistelevat toisiaan.

Suomen kuulo- ja tukikoirat ry on mukana Eläinystäväni-tapahtumassa 13.–14.4.2019 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtumassa kohtaavat lemmikkien ja pieneläinten ystävät! Esittelyssä on järjestöjä ja tuotteita sekä erilaisia rotuja ja lajeja. Samaan aikaan Messukeskuksessa järjestetään myös Lapsimessut, Elman eläimet, HupiCon ja OutletExpo. Samalla lipulla pääsee vierailemaan näissä kaikissa.

Haluaisitko tulla tiskillemme vapaaehtoiseksi lauantaina tai sunnuntaina? Tiskillämme koira-alueella esittelemme toimintaamme, kohtaamme ihmisiä ja myymme tuotteitamme. Pisteellä ollaan parin tunnin vuoroissa kello 9–17, eikä koskaan yksin. Yhdistyksen järjetösihteeri Tiina Vanhanen on paikalla koko viikonlopun ja vastaa pisteestämme. Vapaaehtoiset pääsevät oman vuoronsa ulkopuolella liikkumaan samana päivänä vapaasti koko Messukeskuksen alueella.

Haluatko mukaan? Ilmoittaudu Tiinalle viimeistään 10.4. HUOM! Paikalle ovat hyvin tervetulleita myös koulutuksessa olevat ja valmiit kuulo- ja tukikoirat! Nämä koirat meidän tulee ilmoittaa etukäteen messuille, joten koirien viimeinen ilmoittautumispäivä on jo 3.4. Huolehdithan, että koiran rokotukset ovat kunnossa Suomen Kennelliitton sääntöjen mukaan.

Ilmoittautumiset ja kysymykset: info@koiratukena.fi

Nähdään Messukeskuksessa!

Kevään lehden aikataulu siirtyy, jutut 28.4. mennessä

Kuulo- ja tukikikoiralehden kansi nro 1/2018. Kohti katsojaa katsoo ruskea mäyräkoira, jolla on koulutusliivit (vihreät liivit, joissa lukee "Koulutuksessa, älä häiritse")Kevään 2019 Kuulo- ja tukikoiralehden aikataulu siirtyy kuukaudella eteenpäin aikataulusyistä. Lehti julkaistaan toukokuussa, ja sen materiaalit tulee toimittaa 28.4. mennessä: info@koiratukena.fi

Haluaisitko sinä kertoa koulutuksesta, koiraharrastuksestasi, muusta, mistä? Lähetä viestiä!

Vuosikokouksessa valittiin uusi puheenjohtaja

.Kuvassa kaksi henkilöä, jotka katsovat kameraan. Oikeanpuoleisella on kädessään tulppaaneja, vasemmanpuoleisella on sylissään koiranpentu. Koiranpentu yrittää syödä tulppaaneja. Taustalla punainen seinä.

Kuvassa vasemmalla väistyvä puheenjohtaja Kristiina Torp, oikealla uusi puheenjohtaja Tuulia Sundgren. Freia-cockerspanielinpentu olisi halunnut maistaa tulppaaneja.

 

Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:n vuosikokous vietettiin tuttuun tapaan Valkeassa talossa Helsingissä sunnuntaina 24. helmikuuta. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, kuten vuosikertomus viime vuodelta ja suunnitelma alkaneelle vuodelle. Ne voi lukea tästä.

Kokouksessa myös valittiin sääntäjen mukaisesti yhdistykselle uusi hallitus ja puheenjohtaja. Hallituksessa on kerralla puheenjohtaja, kuusi hallituksen jäsentä ja kaksi varajäsentä. Hallituslaisten kaudet kestävät kaksi vuotta niin, että vuorotellen puolet hallituksesta on erovuorossa. Puheenjohtajan kausi on yhden vuoden.

Hallitus pysyi kokoonpanoltaan lähes samana kuin viime vuonna. Uutena mukaan tuli Liisa Ylinen hallituksen varsinaiseksi jäseneksi. Suurin muutos aiempaan oli, että vuodesta 2014 asti yhdistyksen puheenjohtajana toiminut Kristiina Torp jätti tehtävän ja siirtyi hallituksen varajäseneksi. Kristiinaa nähdään jatkossa kuitenkin vielä yhdistyksen piirissä vapaaehtoistehtävissä esimerkiksi koulutusviikonlopuissa. Puheenjohtajaksi valittiin yhdistyksen pitkäaikainen vapaaehtoinen Tuulia Sundgren. Tuulia on toiminut yhdistyksessä 1990-luvulta asti, ja oli muun muassa yhdistyksen puheenjohtaja useamman kauden vuosituhannen alkupuolella. Tuulia tunnetaan etenkin koirien testaajana. Varapuheenjohtajaksi valittiin hallituksessa viime vuonna aloittanut Outi Siirtola.

Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:n hallitus vuonna 2019

Puheenjohtaja
Tuulia Sundgren

Varapuheenjohtaja
Outi Siirtola

Muut jäsenet
Hanna Pekkarinen
Jasmin Pyykkö
Tuija Miettinen
Elli Kapanen
Liisa Ylinen

Varajäsenet
Kristiina Torp
Kirsti Kapanen

Ilmoittautuminen koulutusviikonloppuun 29.-31.3.2019

Kuvituskuva, Ihmisiä istuu luentosalissa pöytien ääressä. Lattialla makoilee keskikokoinen koira (tanskalais-ruotsalainen pihakoira) vihreällä matolla. Koiralla on yllään vihreät liivit ja se on keltaisessa hihnassa.

Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:n kuulo- tai tukikoirakoulutukseen kuuluva koulutusviikonloppu järjestetään taas Partaharjun toimintakeskuksessa 29.-31.3.2019. Viikonlopun yhteydessä järjestetään sekä I että II koulutusviikonloppu. Ensimmäinen viikonloppu on suunnattu niille, jotka aloittavat koulutuksen nyt ja jotka on valittu koulutukseen helmikuussa. Toinen viikonloppu on niille, joilta 2. viikonloppu on vielä suorittamatta. Ryhmien ohjelmat eroavat osin toisistaan.

ILMOITTAUTUMINEN 13.3. mennessä tällä lomakkeella

MAJOITTUMINEN
Osallistujat majoittuvat huoneisiin, jossa kaikilla on omat pienet kylpyhuoneet. Emme sijoita eri osallistujia ja koiria samoihin huoneisiin mukavuuden ja koirien stressin välttämisen takia. Majoitusrakennuksessa on joka kerroksessa pieni keittiö, jossa on jääkaappi, kahvinkeitin ja vedenkeitin. Ohjelman sisällä pidettävät osuudet ovat samassa rakennuksessa, johon osallistujat majoittuvat. Osallistumismaksuun kuuluvat eri rakennuksessa tapahtuvat ateriat (aamiainen, lounas, kahvit, iltaruoka).

OHJELMASTA
Perjantaina ei ole ohjelmaa, vaan pelkästään mahdollisuus saapua. Paikalle voi saapua perjantaina klo 18 alkaen tai lauantaina ennen klo 9. Sunnuntaina ohjelma päättyy iltapäivällä. Tarkempi ohjelma julkaistaan maaliskuussa.

Ohjelmassa on tiedossa muun muassa lajiesittelyitä, koirien hyvinvointiin liittyvää tietoa, sekä 2. koulutusviikonloppua suorittaville kaupunkitestin harjoittelua!

KOIRAN ROKOTUKSET
Huomioithan, että koiran tulee olla rokotettu Suomen Kennelliiton rokotusmääräysten mukaisesti. Rokotuskortti tarkistetaan paikan päällä TAI voit lähettää valokuvan tai skannauksen rokotustiedoista etukäteen (info@koiratukena.fi):

HINNAT
Tapahtumasta lähetetään osallistujille erillinen lasku ennen viikonloppua. Osallistumismaksut:

yhdistyksen jäsenet: aikuiset 60e/hlö, lapset alle 15 v. 10 e/hlö
muut: aikuiset 80 e/hlö, lapset alle 15 v. 15 e /hlö
Henkilöt, jotka eivät yövy leirikeskuksessa, osallistuvat puoleen hintaan.

PERUUTUKSET
peruutukset sähköpostitse: info@koiratukena.fi
Maksamme leirikeskuksesta toteutuneen osallistujamäärän mukaan, joten saat peruutettuasi rahasi takaisin. Toivomme kuitenkin että mahdolliset peruutukset tulisivat mahdollisimman aikaisin.

KYSYMYKSET
Jos lomake tuottaa hankaluuksia tai sinulla on kysyttävää, käännythän Tiinan puoleen Facebookissa (Tiina Koiratukena) tai sähköpostitse, info@koiratukena.fi

Samoin jos on kimppakyytitoiveita tai muuta erityistä, kannattaa laittaa Tiinalle viestiä tai kirjata asia lomakkeen loppuun Huomioitavaa-kohtaan.

Kevään lehden jutun 31.3.2019 mennessä

Kuulo- ja tukikikoiralehden kansi nro 1/2018. Kohti katsojaa katsoo ruskea mäyräkoira, jolla on koulutusliivit (vihreät liivit, joissa lukee "Koulutuksessa, älä häiritse")Yhdistyksen kevään lehti ilmestyy huhtikuussa. Kuulo- ja tukikoiralehti ilmestyy kahdessa vuodessa, ja se postitetaan yhdistyksen jäsenille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Lisäksi se julkaistaan viiveellä verkossa.

Lehdessä julkaistaan paitsi yhdistyksen uutisia, myös koirien kuulumisia ja muita vapaaehtoisten kirjoittamia juttuja ja ottamia kuvia. Juttuja voi lähettää yhdistykselle 31.3. mennessä (info@koiratukena.fi).

24.4. vietetään taas kansallista koiranpäivää. Tämän vuoden teema on koiran tarina. Haluaisitko jakaa lehdessä oman koirasi tarinan? Kuinka koirasi tuli teille? Millaista yhteiselonne on? Onko tapahtunut hauskoja sattumuksia tai jännittäviä tilanteita? Kerro yhdistyksen  kevään lehdessä!

Kuvassa Kuulo- ja tukikoiralehden 1/2018 kansi

 

Lehti 2/2018 nyt verkossa

Vahtikorvan 1/1993 kansiKuulo- ja tukikoiralehti 2/2018 on nyt tullut verkkoon! Pääosin vapaaehtoisvoimin koottu lehtemme ilmestyy kahdesti vuodessa. Se kannetaan paperisena kotiin jäsenillemme ja asiakkaillemme, ja julkaistaan viiveellä sähköisenä.

Tässä viimeisimmässä numerossa muun muassa käydään verijäljellä, puhutaan koiran ylipainosta ja katsotaan yhdistyksen perustamisvuoteen 1993. Tuttuun tapaan mukana on myös valmistuneiden koirien kuulumisia.

Kuvassa yhdistyksen lehden ensimmäisen numeron kansi

 

Talvitiedote 2018-2019

Taas on aika kausitiedotteen!

Vuodenvaihde on Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:ssä kiireistä aikaa. Nyt joulukuulle osuivat paitsi Koiramessut, myös oma match show’mme. Alkuvuodesta valittiin uusia asiakkaita, ja nyt onkin jo aika valmistella vuosikokousta (24.2.) ja asiakkaiden koulutusviikonloppua (29.-31.3.)

Onkin mukava päästä taas kertomaan teille tulevista ja menneistä tapahtumista tässä tiiviissä paketissa!

Seuraava kausitiedote julkaistaan talvella vuodenvaihteessa. Muuten toimintaamme voi seurata nettisivuilta (www.koiratukena.fi) ja Facebook-seinältämme (Suomen kuulo- ja tukikoirat ry) sekä Instagramissa ja Twitterissä (molemmissa @koiratukena).

Tiedotteemme voi  tilata tai tilauksen perua omilla lomakkeillaan.

Terveisin,

Järjestösihteeri Tiina
tiina@koiratukena.fi
Facebook: Tiina Koiratukena

 kuulokoira SKTY Minna Tallberg 1

Ajankohtaista

Vuosikokous 24.2.2019 Helsingissä

Tervetuloa Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:n vuosikokoukseen!

Sunnuntaina 24.2.2019 klo 12.00 alkaen
Valkea talo, Ilkantie 4, Helsinki (
www.valkeatalo.fi)
Saapumisohjeet

Tervetuloa tapaamaan muita yhdistyksessä toimivia tai siitä kiinnostuneita ja katsomaan yhdessä menneeseen ja tulevaan! Tarjolla kahvia ja pientä purtavaa. Yhdistyksen jäsenet ja toiminnasta kiinnostuneet ovat erittäin tervetulleita paikan päälle!

Vuosikokousmateriaalit 2019 (PDF)

Kevään lehden jutut 31.3. mennessä

Yhdistyksen kevään lehti ilmestyy huhtikuussa. Kuulo- ja tukikoiralehti ilmestyy kahdessa vuodessa, ja se postitetaan yhdistyksen jäsenille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Lisäksi se julkaistaan viiveellä verkossa.

Lehdessä julkaistaan paitsi yhdistyksen uutisia, myös koirien kuulumisia ja muita vapaaehtoisten kirjoittamia juttuja ja ottamia kuvia. Juttuja voi lähettää yhdistykselle 31.3. mennessä (info@koiratukena.fi).

24.4. vietetään taas kansallista koiranpäivää. Tämän vuoden teema on koiran tarina. Haluaisitko jakaa lehdessä oman koirasi tarinan? Kuinka koirasi tuli teille? Millaista yhteiselonne on? Onko tapahtunut hauskoja sattumuksia tai jännittäviä tilanteita? Kerro yhdistyksen  kevään lehdessä!

Uusi kaupunkikoe voimaan

Kuulo- ja tukikoiran kaupunkikoe on uusi, päivitetty testimme kuulo- ja tukikoirien käytöksen tarkasteluun. Kuulo- ja tukikoirien käyttäjillä on oikeus kulkea koiransa kanssa julkisissa tiloissa. Siksi valmistuakseen koiran tulee osoittaa liikkuvansa julkisissa tiloissa ongelmitta.

Uusi testi korvaa vanhan ympäristötestin tammikuusta 2019 alkaen. Testiä kuvaileva dokumentti on aiempaa pidempi, koska siinä on pyritty yksityiskohtaisempaan selittämiseen kuin aiemmassa ympäristötestissä. Tätä ovat toivoneet niin kouluttajat kuin asiakkaatkin.

Lue lisää

Ääni- ja tukiapulaisiakin koulutetaan myös jatkossa

Ääni- ja tukiapulaiset auttavat kotioloissa. Ne osaavat työtehtävänsä, eli joko äänien ilmaisun tai tukikoiran tehtävät, mutta eivät jostain syystä suorita käytöstestiä. Nämäkin koirat ovat tarpeellisia, ja auttavat käyttäjiään heidän arjessaan. Näille koirille ei myönnetä kuulo- tai tukikoiran merkkiä eikä niiden kanssa ole oikeutta kulkea julkisissa tiloissa.

Kuitenkin osalle hakijoista olisi hyötyä ääni- tai tukiapulaisesta, mutta käytöstestien suoritus oman koiran kanssa ei ole syystä tai toisesta mahdollista. Jos Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:n asiakkaaksi haluava ei voi tai halua suorittaa Kivaa Koirakansalaista eikä yhdistyksen kaupunkitestiä, voi hän hakea myös apulaiskoulutukseen.

Lue lisää

Kiva Koirakansalainen -testi pakolliseksi

Suomen kuulo- ja tukikoirat ry on muuttamassa kuulo- ja tukikoirakoulutuksen käytöstestausta. Vuodesta 2019 alkaen Kiva Koirakansalainen -testi pitää suorittaa koulutuksen aikana ennen yhdistyksen omaan testiin osallistumista. Vuodesta 2020 alkaen testin hyväksytty suorittaminen edellytetään ennen kuulo- tai tukikoirakoulutuksen aloittamista. Testin voi suorittaa missä tahansa missä sitä tarjotaan. Kivan Koirakansalaisen voi korvata myös suoritetulla palveluskoirien käytöskokeella eli BH-kokeella.

Lue lisää muutoksesta

Tulevaa

I ja II koulutusviikonloppu 29.-31.3. Pieksämäellä

Helmikuun alussa yhdistyksen hallitus valitsi yhdeksän uutta koirakkoa tuki- tai kuulokoirakoulutukseen. Koulutus alkaa yhteisellä koulutusviikonlopulla Partaharjun toimintakeskuksessa Pieksämäellä (Partaharjulla) 29.-31.3. Viikonlopun yhteydessä järjestetään sekä aloittavien ensimmäinen että koulutusta jatkavien asiakkaiden toinen koulutusviikonloppu. Ilmoittautuminen avataan helmikuun aikana. tästä lähetetään erikseen sähköpostia asianosaisille.

Menneitä

Vuoden vapaaehtoinen ja Vuoden koirakko 2018 julistettiin Koiramessuilla

Yhdistyksemme Vuoden vapaaehtoinen ja Vuoden koirakko 2018 julistettiin Helsingissä Koiramessuilla lauantaina 15.12. Kunniakirjalla ja yhdistyksen vuoden 2019 seinäkalenterilla palkittiin Vuoden koirakkona kuulo- ja diabeteskoira Ada sekä ohjaajansa Matti ja Outi Siirtola. Vuoden vapaaehtoisena palkittiin koirien testaaja, leireilläkin avustava Janda Käyhkö.

Lue lisää

Itsenäisyyspäivän match show’sta varoja koulutukseen

Vietimme varainkeruumätsäriä Koirakoulu Kompassissa Helsingissä itsenäisyyspäivänä 2018. Match show, eli tuttavallisemmin mätsäri, on epävirallinen ja leikkimielinen koiranäyttely. Useimmiten mätsäriin voivat osallistua myös monirotuiset koirat, ja koirat kisaavat kokoluokissa rotujen sijaan. Koirien arvostelu perustuu niiden käytökseen ja yleisolemukseen. Monesti oikeita koiranäyttelyitä harrastavat käyvät mätsäreissä harjoittelemassa koiransa kanssa näyttelyssä käyntiä.

Koiraosallistujia oli yli 70, pehmokoiria 2. Tuloja lipunmyynnistä ja pienestä kahviosta saatiin yli 600 euroa. Tästä voittoina koirankoulutustoimintaamme saime yli 400 euroa. Kiitos siis osallistuneille, vapaaehtoiset ja tilat tarjonneelle Koirakoulu Kompassille!

Lue lisää ja katso kuvia

Vuosikokous 24.2.2019 Helsingissä

Kuvituskuva. Iso musta koira ja pieni harmaa koira nuuhkivat toisiaan.

Kuva: Minna Tallberg

 

Tervetuloa Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:n vuosikokoukseen!

Sunnuntaina 24.2.2019 klo 12.00 alkaen
Valkea talo, Ilkantie 4, Helsinki (
www.valkeatalo.fi)

 

Tervetuloa tapaamaan muita yhdistyksessä toimivia tai siitä kiinnostuneita ja katsomaan yhdessä menneeseen ja tulevaan! Tarjolla kahvia ja pientä purtavaa. Yhdistyksen jäsenet ja toiminnasta kiinnostuneet ovat erittäin tervetulleita paikan päälle!

Vuosikokousmateriaalit 2019 (PDF)
Lehtinen postitetaan yhdistyksen jäsenille kirjeitse kotiin. Sisällys:
1     Kutsu
2    Asialista
4    Hallitus 2018
4    Tilin- ja toiminnantarkastajat 2018
4    Jäsenmaksut 2018
5    Tilinpäätös 20185
5–9    Vuosikertomus 2018
10–17    Toimintasuunnitelma 2019
10–15        STEA:n avustama toiminta
16–17        Yhdistystoiminta
18    Talousarvio 2019
19–22    Yhdistyksen säännöt

Saapuminen

Paikan päälle on helppo tulla, pysäköintitilaa riittää omalla autolla tuleville ja julkisillakin pääsee hyvin:

Bussit 43 ja 40 Elielinaukiolta, Ilkantie 4:n kohdalla Valkean talon pääsisäänkäynnin edessä on bussipysäkki (Haagan ammattikoulu .

Lähimmälle Huopalahden asemalle, saapuvat lähiliikenteen junat Y, U, L, E, A ja P.

Sisäänkäynti hallintosiivestä, A-osan ovesta parkkipaikkaa vastapäätä.

Ovella on joku vastassa ennen kokousta. Jos myöhästyt, voit painaa ovisummeria (A 3.16) tai soittaa tai tekstata numeroon 040 5007 347.

 

Esteettömyys

  • Tila on esteetön (liikkuminen hissillä, kynnykset matalia).
  • Yhdistyksen käytössä on FM-laite. Sitä voivat hyödyntää henkilöt, joilla on kuulokojeessa käytössä T-asento.
  • Yhdistys ei järjestä paikalle tulkkausta. Ilmoitathan etukäteen, jos aiot tilata tulkkauksen, ja muidenkin olisi mahdollista hyödyntää sitä.

INFO@KOIRATUKENA.FI    //    040 5007 347

 

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat

1. Kokouksen avaus

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys

5. Esitetään tilinpäätös 2018, vuosikertomus 2018 ja tilin-/toiminnantarkastajien lausunto

6. äätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä

7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma 2019, tulo- ja menoarvio 2019, sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet vuodelle 2019

8. Valitaan hallitukselle puheenjohtaja, joka toimii myös yhdistyksen puheenjohtajana, sekä hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle

9. Valitaan kaksi tilin-/toiminnantarkastajaa ja tilintarkastajan varamies

10. Kokouksen päättäminen