Koulutukseen hakeutuminen

Koulutukseen hakeudutaan täyttämällä asiakashakemus, joka toimitetaan postitse yhdistyksen osoitteeseen. Asiakashakemuksen lähettäneisiin koirakoihin otetaan yhteyttä ja asiakasvalintojen käytännön järjestelyistä sovitaan samalla.

Vuoden 2017 uuudet asiakkaat ovat aloittaneet jo koulutuksen. Hakemuksia vuodelle 2018 kannattaa kuitenkin lähettää pitkin vuotta. Asiakashaastatteluja järjestetään syysleirin yhteydessä syyskuussa 2017 sekä tammikuun alussa 2018. Yhdistyksen hallitus valitsee uudet asiakkaat hakemuksen ja haastattelun perusteella alkuvuodesta 2018.

Koulutukseen sisältyy kaksi pakollista kurssiviikonloppua, jotka järjestetään eri paikkakunnilla. Lisäksi yhdistyksen kouluttaja tapaa asiakasta yhdessä sovitun koulutussuunnitelman mukaisesti 1-4 kertaa kuukaudessa.

Yhteistyökouluttajan luona käyminen on asiakkaaksi hyväksytylle maksutonta. Kouluttajan kotikäynneistä asiakas maksaa kouluttajalle aiheutuneet matkakulut. Lisäksi asiakkaan maksettavaksi tulee koulutusviikonloppujen osallistumismaksu (yhteensä n. 100-150€) ja valmistuneelle koiralle työliivit (koosta riippuen 25-30€).