Syysleirin 2017 ohjelmaa

Kuvituskuva. Kultainennoutaja juoksee kohti kameraa lelu suussaan. Yläpuolella teksti "Syysleirillä tapahtuu" ja Suomen kuulo- ja tukikoirat ry:n leima

Kuva syysleiriltä 2015. Kuva: Kristiina Torp/SKTY ry

 

Syysleirin 8.–10.9.2017 ilmoittautuminen on käynnissä! Ilmoittautumisaikaa on 13. elokuuta asti. Katso ilmoittautumisohjeet ja hinnat täältä.


Kenelle?

Yhdistyksen syysleiri on tuttuun tapaan koulutuksessa oleville 2. koulutusviikonloppu. Samalla se on kaikille yhdistyksen jäsenille ja heidän läheisilleen avoin syysleiri. Leiriviikonlopussa kerrataan koira-arjessa hyödyllisiä taitoja, tavataan muita ja pidetään hauskaa!

Leirillä on myös mahdollisuus haastatella asiakkaiksi hakeneita. Muutoin haastattelut ovat tammikuussa 2018. Haastatteluajankohta ei vaikuta asiakaspäätöksiin, vaan päätökset tehdään tammi-helmikuussa 2018.


Tänä vuonna ollaan ryhmissä

Ohjelma alkaa lauantaiaamuna 9.9. klo 9 ja päättyy sunnuntaina kahden aikoihin. Huoneet luovutetaan sunnuntaina klo 15. Muutoin tarkka aikataulu varmistuu vasta ilmoittautumisen päätyttyä 13.8. Tänä vuonna nimittäin teemme asiat hieman toimisin kuin aiemmin: jakaannumme pienempiin, noin viiden koirakon ryhmiin, ja ohjelmaan osallistutaan ryhmittäin. Yhteistä ohjelmaakin on tiedossa! Ryhmien jakamista ei voi kuitenkaan tehdä ennen kuin tiedetään tarkka osallistujamäärä ja osallistujien mahdolliset erityistarpeet.

Pienryhmiin jakaantumista on toivottu osallistujamäärien kasvaessa. Siksi testaammekin nyt ryhmittäytymistä. Ohjelma näyttää tänä vuonna pikemminkin lukujärjestykseltä kuin yhdeltä pötköltä. Odotammekin mielenkiinnolla palautetta tästä uudesta mallista.


Mitä on tiedossa?

Yhteisessä ohjelmassa on muun muassa koiran ensiapua, yhteislenkkejä ja perinteikkäät, huikeat leiriolympialaiset! Olympialajeja ovat muun muassa syöminen ja houkutusten highway!

Tänä vuonna leirillä vierailee myös kovasti toivottu koirien fysioterapeutti. Kannattaa siis antaa palautetta! Fysioterapeutti pitää yhteisen luennon koirien kehonhuollosta. Tämän lisäksi hän pitää tunnin pituisia koirahieronnan työpajoja. Oma koira mukaan!

Koulutuksessa olevilla on lisäksi ympäristötestin harjoittelua, omat keskustelutuokiot yhdistyksen edustajien kanssa koulutuksen edistymisestä, sekä perinteeksi muodostunut verijälki.  Haastateltavat osallistuvat tähän ohjelmaan muuten, mutta eivät ympäristötestin harjoitteluun. Jos leirillä haastateltu on voinut koiransa kanssa osallistua ohjelmaan ja tulee valituksi asiakkaaksi vuodelle 2018, katsotaan 2. koulutusviikonloppu leirillä suoritetuksi.

Leiriläiset, siis ne, jotka eivät ole koulutuksessa eivätkä haastateltavina, saavat tutustumisesittelyn eräästä koiraurheilulajista ja askartelevat yhdessä koiran vetoleluja.


Mitä otan huomioon?

Koirahieronnan työpajassa koiran tulee voida maata kyljellään ja seistä paikoillaan. Molemmissa asennoissa sen tulee olla omistajansa käsiteltävänä. Paikalla on samanaikaisesti jopa 10 muuta koirakkoa. Tätä kannattaa siis harjoitella etukäteen! Vaihtoehtoisesti koiran kanssa voi pitää rauhoittumishetken kaksistaan.

Olemme Suomen Kennelliiton jäsenyhteisö Helsingin Seudun kennelpiirin kautta. Noudatamme Suomen Kennelliiton rokotusmääräyksiä. Varaudu ottamaan rokotustiedot mukaan.

Jätämme leirikeskuksen yhtä siistiin kuntoon kuin sen saimme. Koirien jätökset kerätään. Yhdistykseltä saa kakkapusseja.

Lisäksi koiralle tulee varata rauhoittumispaikka, esimerkiksi viltti, sekä makupaloja ja ruokaa.

Koirakoita on leirikeskuksessa yksi per huone. Jaamme kuitenkin kaikille listan läsnäolijoista. Listalla on omistajan etunimi ja koiran kutsumanimi, rotu ja sukupuoli sekä tieto siitä, onko se leikattu. Näin pyritään auttamaan koiranomistajia koiran turhan stressin välttelyssä.